Marja ja Jarmo Karjalainen, Thaimaa

Marja ja Jarmo Karjalainen sekä lapset Rosaella, Samuel, Moses ja Mariam ovat asuneet Thaimaassa maaliskuusta 2016 lähtien. Marja opiskelee thaikieltä ja aloittaa vuoden 2017 aikana tulevaa työtään Thaimaan ev.lut. Kirkon diakoniatyössä keskittyen erityisesti vammaistyön kehittämiseen. Vammaiset ovat usein kaikista huonoimmassa asemassa oleva ihmisryhmä ja siksi työ heidän parissaan ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi on äärimmäisen tärkeää.

Perheen kaikki neljä lasta käyvät paikallisessa kansainvälisessä englanninkielisessä koulussa. Koulu on innostava mutta samalla myös vaativa. Kaikki lapsemme pitävät koulusta kovasti.

Jarmo toimii Lähetysseuran aluepäällikkönä Mekongin ja Oseanian alueella. Hänen vastuullaan on Suomen Lähetysseuran alueella tapahtuvan työn strateginen johtaminen, hallinnolliset tehtävät ja esimiehenä toimiminen noin 20 lähetetylle työntekijälle. Mekongin ja Oseanian alueella toteutetaan kaikkia Suomen Lähetysseuran neljää eri ohjelmaa eli kirkollista työtä, kehitysyhteistyötä, rauhan- ja sovinnontyötä sekä vaikuttamistyötä.

Virpi Otieno, Kenia

Ensimmäinen työkauteni Keniassa alkoi saapuessani maahan elokuun lopussa 2014. Asun maan pääkaupungissa Nairobissa. Yhteistyökirkkoni on Kenian evankelis-luterilainen kirkko (ELCK). Tällä hetkellä valmistaudun tulevaan kotimaankauteen sekä olen käynnistämässä naistyötä Nairobin alueella yhdessä paikallisen työtiimini kanssa.

Olen kotoisin Kankaanpäästä, Satakunnasta. Ammatiltani olen sosiaalialan ohjaaja ja artenomi (AMK). Olen kouluttautunut myös laatupäälliköksi. Harrastan liikuntaa, lukemista, käsitöitä ja musiikkia.

Kiitos esirukouksistanne - kielenopiskelu jatkuu omatoimisesti ja liikenteeseen kaivataan varjelusta.

Virpi Otieno

Marja ja Jarmo Karjalainen
Marja ja Jarmo Karjalainen sekä lapset Rosaella, Samuel, Moses ja Mariam