Yhteisvastuu

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

60 % tuotosta menee Kirkon Ulkomaanavun välityksellä kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun. 20 % käytetään Kirkon diakoniarahaston kautta Suomessa ja 20 % paikallisseurakuntien tekemään avustustyöhön.

Joka kevät Yhteisvastuun reilut 35 000 vapaaehtoista arkienkeliä lähtevät liikenteeseen keräyslistojen ja -lippaiden kanssa. Keräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut. seurakunnat. Keräys järjestetään helmi-huhtikuussa, mutta keräyslupa on voimassa ympäri vuoden.  Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti. 

 

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksellä autetaan nuoria väkivaltaisessa maailmassa

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”.

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 40 prosenttia lahjoitetaan Suomeen. Puolet Suomeen kohdistetuista keräystuotoista jää paikallisseurakunnille nuorten tukemiseksi tehtävään teemanmukaiseen toimintaan sekä seurakuntien auttamistyöhön.

Toinen puolikas kotimaahan jäävästä keräystuotosta osoitetaan valtakunnallisena kumppanina toimivalle Aseman Lapset ry:lleLinkki avautuu uudessa välilehdessä, joka kehittää ja laajentaa yhteisvastuuvaroin koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen tähtääviä toimiaan. Konkreettisesti keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-O-toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Kumpaankin menetelmää voidaan hyödyntää monisyisten konfliktien ratkomiseen. Toiminta on konkreetista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.

60 prosenttia keräystuotosta ohjataan entiseen tapaan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastonLinkki avautuu uudessa välilehdessä kautta. Tämänvuotisessa keräyksessä huomioidaan erityisesti Kirkon Ulkomaanavun työ Keniassa, jossa katastrofirahaston avulla tuetaan nuorten koulunkäyntiä maan köyhimmillä, kuivuudesta kärsivillä alueilla. Ilmastokriisi vaikeuttaa paimentolaisperheiden elämää ja toimeentuloa laidunmaiden pienentyessä. Tämä lisää yhteisöjen välisiä konflikteja, joihin myös nuoret joutuvat mukaan. Köyhyys ja epävakaus syventävät sosiaalisia ja toimeentuloon liittyviä ongelmia sekä koulun keskeyttämisiä. Katastrofirahaston avustuksilla tuetaan koulunsa kesken jättäneiden nuorten kouluun paluuta ja koulussa pysymistä sekä annetaan tukiopetusta ja psykososiaalista tukea. Koulutus antaa nuorille paremmat mahdollisuudet toimeentuloon ja rauhan edistämiseen omissa yhteisöissään.

Prosentuaalisesti vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen tuotto jakautuu seuraavasti:

  • N. 20 % keräystuotosta Aseman Lapset ry:n nuorten väkivallan ehkäisemistä edistävään toimintaan.
  • N. 20 % keräystuotosta keräävän seurakunnan päätöksen mukaisesti teeman mukaiseen toimintaan tai seurakuntien auttamistyöhön
  • N. 60 % teeman mukaiseen auttamistoimintaan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kampanja-aika alkaa sunnuntaina 5.2.2023. Yhteisvastuu-piispana 2023 toimii Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja keräyksen suojelijana tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lahjoita Yhteisvastuukeräykseen

Voit lahjoittaa Yhteisvastuukeräykseen nettilahjoitussivun kautta. Lahjoita tästä»Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Voit myös tehdä lahjoituksen tilisiirrolla.

Tilinumerot

Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28

Viite 301275

Käytä maksaessasi viitettä!

Keräyslupa RA/2020/639, 1.9.2020 alkaen, voimassa toistaiseksi, Manner-Suomi, myöntänyt Poliisihallitus 29.5.2020.

Yhteisvastuu Facebookissa:

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video