Hartaus: Elämän kallein asia

12.10.2017 14.18

Olin uimassa yksitoista vuotiaan Eemelin kanssa.  Hän kysyi yllättäen: mummo, mikä on sinun unelmasi?  Mietin muutaman sekunnin ja vastasin: unelmani on, että kerran kaikki mummon rakkaat olisivat perillä taivaan kodissa.

Toki olen unelmoinut muustakin.  Iso kiitoksen aihe on puoliso, lapset kumppaneineen , lastenlapset, koti, terveys, ystävät, työ, toimeentulo ja paljon muuta.

Vietämme parhaillaan valtakunnallista vanhusten viikkoa.  Vanheneminen on jokaisen kohdalla hyvin yksilöllistä. Joku ikääntyy kuin huomaamattaan, toinen taas kamppailee vaivoineen.

Väistämättä lähdön päivä lähenee.  Moni vanhus ajatteleekin, että kunpa Taivaan Isä jo ottaisi luokseen.  Toisaalta kuolema voidaan kokea etäisenä, jopa pelottavana.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: joka elää ja uskoo minuun, ei koskaan kuole.  - Usko on lahja. Vastalahjaa ei tarvita.  Miten helposti yritämme ansaita uskoa suorituksin kelvataksemme Jumalalle.  Hän tuntee meidät läpikotaisin.  Emme voi salata häneltä mitään.  Emme voi selitellä tai kaunistella tekojamme, syntejämme, laiminlyöntejämme tai pahuuttamme.

Jeesus kutsuu jokaista erikseen henkilökohtaisesti.  Voit ajatella, että et tarvitse häntä, pärjäät kyllä ilmankin.  Mutta kerran meidän jokaisen elämä päättyy. Entä sitten?

Psalmista 118:  Ahdingossani minä huusin Herraa ja hän avasi tien.

2 Kor 4:16 Sentähden emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.

Room 8:34: Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme.

Psalmista 139: Tutki minua, Jumala, katso sydämeeni.  Koettele minua, katso ajatuksiini.  Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.

Raamattu on tarkoitettu meille kaikille oppaaksi, rohkaisuksi ja elämän kalleimman asian löytämiseksi.

Rauhani on Jeesuksessa
täällä kulkiessani,
täältä lähtiessäni.
Suuren päivän saapuessa
pääsen mailta kyynelten
juhlariemuun pyhien.

Johanna Salmi, diakonissa

« Uutislistaukseen