Tietosuoja Kokemäen seurakunnassa

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja Kokemäen seurakunnalla on pitkät perinteet henkilötietojen käsittelyssä. Tietosuoja-asioissa vastuullisuus ja luottamuksellisuus ovat meille tärkeitä ja sitoudumme suojaamaan jäsentemme ja asiakkaidemme yksityisyyttä. 

Käsittelyn oikeusperusteet

Henkilötietojen käsittely perustuu lakisääteisiin velvoitteisiin ja rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun. Oikeusperusteena voi olla seurakunnan jäsenyys, merkityksellinen asiakassuhde, palvelussuhde, sopimus tai asianosaisen henkilön suostumus.

Tietojen kerääminen ja käyttäminen

Seurakunnan toiminta ja jäsenyys edellyttävät henkilötietojen käsittelyä. Seurakunnan toiminnassaan käyttämiä yksilöiviä henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, henkilötunnus, osoite, sähköpostiosoite sekä muut yhteystiedot. 

Henkilötietojen keräys jäsenrekisteriin tapahtuu erilaisten leirien, kerhojen, retkien, tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä sekä asiakaspalvelutilanteissa, joissa tiedot saadaan pääasiallisesti henkilöiltä itseltään. Väestötietojärjestelmästä saadaan jäsentietojärjestelmän päivittämiseen tarvittavia tietoja. 

Käytämme henkilötietoja ainoastaan seurakunnan toiminnassa, jäsenyyden ja asiakassuhteiden hoitamisessa, sopimuksissa ynnä muissa seurakuntaan liittyvissä tapahtumissa. Henkilötietoja ei luovuteta muiden toimijoiden käyttöön.

Tietojen säilyttäminen ja suojaaminen

Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä hyvää hallintotapaa ja tietosuojakäytäntöä. Henkilötietoja voivat käsitellä vain ne henkilöt, jotka tarvitsevat niitä työtehtävissään. Henkilötiedot on suojattu asiattomalta käsittelemiseltä siten, että henkilötietoihin pääsemiseksi tarvitaan käyttäjätunnuksia ja salasanoja

Säilytämme henkilötietoja tarvittavan ajan, jota määrittää niiden käyttötarkoitus. Joidenkin tietojen säilyttäminen on määritelty lainsäädännössä (esim. kirkkolaki, väestötietolaki ja kirjanpitolaki) rekisterinpitäjälle asetettujen velvollisuuksien ja vastuiden toteuttamiseksi.

Rekisteröidyn oikeudet:

Rekisteröidyllä on oikeus:

  1. Pyytää rekisterinpitäjältä pääsy häntä itseään koskeviin henkilötietoihin sekä oikeus pyytää kyseisten tietojen oikaisemista tai poistamista.

  2. Pyytää rekisterinpitäjältä häntä itseään koskevien henkilötietojen käsittelyn rajoittamista tai vastustaa käsittelyä sekä oikeutta siirtää tiedot järjestelmästä toiseen.

  3. Niiltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen, rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa suostumus milloin tahansa tämän vaikuttamatta suostumuksen perusteella ennen sen peruuttamista suoritetun käsittelyn lainmukaisuuteen.

  4. Tehdä valitus henkilötiedon käsittelystä kansalliselle valvontaviranomaiselle, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Tämän oikeuden käyttäminen ei rajoita kirkkolain (1054/1994) mukaisia muutoksenhakukeinoja.

Tietopyyntö

Tietopyynnön itseä koskevista henkilötiedoista voi tehdä Kokemäen seurakunnan kirkkoherranvirastoon kirjallisella lomakkeella, joita on saatavana kirkkoherranvirastosta.

Toimitamme tiedot aina kirjallisesti pyytäjälle.

Yhteystiedot

Kokemäen seurakunta, kirkkoherranvirasto
Maarianrinne 1
32800 Kokemäki
044 754 6000
kokemaen.seurakunta(at)evl.fi

Kokemäen seurakunnan tietosuojavastaava:
Marjut Marila
AHK:n IT-alueen tietosuojavastaava
Turun ja Kaarinan srky
Arkkihiippakunnan IT-aluekeskus,
Rauman toimipiste
Kirkkokatu 2, 26101 Rauma
040 341 7771
marjut.marila(at)evl.fi