Hartaus: Suojelusenkeleitä alkavaan kouluvuoteen
Suojelusenkeleitä alkavaan kouluvuoteen
Elokuun alussa lapsia jännittää. Uusi kouluvuosi on alkamassa. Tarkistellaan reppujen kunto ja penaalien sisältö, mietitään, mitkä vaatteet ovat jääneet pieniksi ja mahtuuko isovarvas vielä lenkkitossujen sisään. Luokkatovereita ja opettajia on jo ikävä ja kovasti suunnitellaan, mitä asioita kesästä on ehdottoman tärkeä kertoa opettajalle. Isoin lapsista siirtyy kauas yläasteelle. Uusi koulu, bussimatka ja uudet luokkatoverit jännittävät.
Alkusyksy on monelle lapselle uuteen siirtymistä. Viskareista tulee eskareita, eskareista isoja koululaisia, vuosiluokka vaihtuu tai siirrytään uuteen kouluun. Aikuisen mielessä muutokset eivät välttämättä tunnu niin kovin suurilta, vaikka ihan koulumatkan kulkemisesta saakka lapsen maailma muuttuu ja avartuu. Syksy tuo mukanaan paljon uutta.
Aikuisen tehtävä on kaikin tavoin tukea lasta uuden edessä, koulutien alussa, matkan varrella tai sen muutoksissa. Opetellaan yhdessä uusia asioita, kuten turvallinen reitti kouluun, vastataan uudelleen ja uudelleen kysymyksiin tulevasta, rauhoitellaan jännittynyttä mieltä ja rohkaistaan eteenpäin.
Vanhempien ja isovanhempien mielessä pyörii varmasti sekä huoli, ylpeys että rakkaus. Korvaamattoman arvokas ihminen, lapsi, etenee tiellään kohti aikuisuutta. Jokaiselle askeleelle ja jokaiselle polulle toivotaan suojelusta ja varjelusta. Toivotaan, että kaikki menisi hyvin. Että lapsi olisi turvassa ja hänellä olisi hyvä olla.
Isän Jumalan puoleen saa aina kääntyä. Hänen siunauksensa ja enkeliensä varjeluksen suojiin saa luottaa sekä pienen että ison koululaisen. Hänen puoleensa saa kuiskata kiitoksensa rakkaasta elämän alkutaipaleella olevasta ihmeestä. Hänen puoleensa saa kääntyä ja pyytää varjelusta ja enkeleitä lapsen koulutielle ja elämän matkalle. Virren 485 sanoin: ’Oi siunaa, Isä Jumala, nyt koulunkäyntini. Jos minne tieni kulkeekin, saan jäädä suojaasi. ’ Taivaan Isä kuulee rukouksemme ja pitää huolta lapsistaan.
Diakoni, Selina Koskela
17.8.2023 08.30