Hartaus: Taas on Suvivirren aika

Piispallisia tehtäviä Ruotsissa Gotlannin saarella hoitanut lääninrovasti Israel Kolmodin saapui juhannusaamuna 1693 erään saarihiippakuntansa seurakuntaan saarnaamaan. Oli varhaista, ja hänellä oli aikaa. Niinpä hän poikkesi matkalla läheiselle lähteelle. Vehmas Gotlannin luonto ihastutti häntä, ja hän alkoi kiittää Jumalaa ja sommitteli suvivirren. Esikuvana hänellä oli todennäköisesti saksalainen maallinen kesälaulu.

Suvivirsi on Jumalan hyvyyden ylistystä. Virren kielikuvat ja sanoma ovat saaneet taustansa psalmeista ja mm. Jesajan kirjasta, joissa mainitaan Libanon ja Saaronin ihanuus. Laulujen laulussa, Korkeassa Veisussa on kohta ”Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja”. Teologian tohtori Kolmodin tunsi Raamattunsa ja käytti tietojaan luodessaan kesäistä runoaan.

Virsi suomennettiin vuonna 1700 ja se pääsi suomalaiseen ns. Vanhaan virsikirjaan vuonna 1701. Sävelmästä on virsikirjassa merkintä Ruotsissa 1697, mutta se on nykytiedon mukaan alkuaan Saksasta lähtöisin.

Eipä voinut virren runoilija Israel Kolmodin arvata sitä, että virren syntymää seuranneina vuosina Ruotsi-Suomen valtakunnassa kärsittäisiin historiallisen vaikeista katovuosista, jotka sitten nälänhädän ja kulkutautien muodossa surmasivat erittäin suuren määrän väestöä, etenkin Suomessa, alentaen kansan väkilukua merkittävästi. Kun virsi ilmestyi suomenkieliseen virsikirjaan vuonna 1701, oli katastrofi jo ohitettu. Laulaessaan virttä kansa totisesti tiesi, kuinka arvokas asia kesän tulo ajallaan oli, kuinka ankarien reunaehtojen olosuhteissa maassamme maan antimia viljellään. Jokapäiväinen leipä on Jumalan lahja. Siksi suvesta ja maan ja meren lahjoista on totisesti syytä kiittää.

Kolmodin ei voinut myöskään arvata, millaiseen suosioon virsi tulisi kesän alkamisen symbolina pääsemään etenkin Suomessa. Lukemattomille ikäluokille se on merkinnyt koulun loppumista ja kesäloman alkamista. Laulakaamme suvivirttä tänäkin vuonna innolla ja ilolla!

Henri Tuominiemi
kanttori