Uutislistaukseen

Hartaus: Armon varassa

Tämän viikon sunnuntaina vietetään tuomiosunnuntaita. Tuomiosunnuntai saattaa helposti kuulostaa kovin synkältä ja jopa pelottavalta, kuitenkin tuolloin luettavien tekstien kautta voi myös löytää lohdutuksen ja toivon sanoja.

Oletko joskus esim. nuorena tehnyt jotain mitä vanhempasi sinulta kielsivät? Varmasti teon jälkeen on omatunto soimannut ja on jännittänyt se mitä vanhemmat sanovat, jos saavat tietää. Mielessä on saattanut pyöriä, että minkälainen tuomio on tulossa.

Ajatus siitä, että kerran päätyy kaikkivaltiaan ja -tietävän Jumalan eteen saattaa tuntua enemmän kuin vain jännittävältä, se saattaa tuntua jopa pelottavalta. Varsinkin, jos eksyy tutkimaan omaa elämäänsä liian tarkasti.

Täytyy omalta kohdalta todeta, että ei omat valinnat ole aina menneet nappiin. On tullut tehtyä virheitä, on tullut päästettyä sammakoita suusta ja satutettua toisia. Eikä Jumalan tahdon seuraaminen ole aina ollut ykkösenä mielessä. Mieleen saattaakin joskus juolahtaa ajatus, että miten minun mahtaa käydä, kun joudun Jumalan kasvojen eteen.

Toisaalta tämän suorituskeskeisen kulttuurin keskellä, saattaa mieleen juolahtaa myös ajatus, että mitäs jos minä, omilla hyvillä teoilla voisinkin jotain ansaita Jumalalta. Näin voisi käydä esimerkiksi lukemalla tämän sunnuntain evankeliumi tekstiä liian hätäisesti.

Raamattu kuitenkin torjuu tämänkaltaiset ajatukset. Hyvät teot ovat kyllä tärkeitä, mutta ei ne ketään taivaaseen vie, eikä niiden varassa kestä pyhän Jumalan edessä.

Kristinuskossa onkin kyse lopulta siitä, mitä Jumala on Jeesuksessa puolestamme tehnyt, eikä siinä, mitä me olemme tehneet tai tekemättä jättäneet. Jeesuksessa Jumala tarjoaa meille parastaan ja suurta rakkauttaan. Meidän ei tarvitse kuin ottaa uskossa tuo Jumalan suuri lahja vastaan. Usko ei vaadi täydellisyyttä, vaan kutsuu meitä rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiämme kuin itseämme. Toki kyllä tässäkin haastetta riittävästi piisaa.

Jeesuksen kanssa meidän ei tarvitse pelätä mitään, ei edes viimeistä tuomiota, vaan saamme luottaa, että Hänen armonsa varaan on hyvä jäädä.

Taneli Ukkonen
nuorisotyönohjaaja

21.11.2024 08.30