On erilaisia tapoja katsella uusia maisemia. Ääripäät voisivat olla nämä: Nähdä paljon, ja nopeasti vaikkapa autolla, junalla tai moottoripyörällä liikkuen. Jopa tuhansien kilometrien maisema voi kiitää silmien ohi yhdessä päivässä. Tai sitten toinen ääripää, eli liikkua hitaasti tutkaillen, vaikkapa kävellen. Silloin voi katsella tarkemmin, tuntea tuuli ja aurinko, antaa monien ajatusten ja aistimusten virrata. 

Molemmille on paikkansa. Odotan kesää, ja erityisiä hetkiä moottoripyörän selässä. Tuulen ja teiden mutkat uppoavat kuskiin. Mutta yhtä kiehtovaa on kävellä Kokemäen metsiä, ja miettiä polkujen kiemurtelua. Seuraavan mutkan ja nyppylän takana vastassa voi olla melkein mitä vaan…

Kirkkovuodessa alkaa nyt ” kävelyaika” eli paasto. Paastonaika on kutsu hiljentämään elämäntahtia, jotta pääsiäisen merkitys ja suuruus saisi puhutella meitä. Mutta siinä ei merkitys tule vain päämäärästä, vaan matka, hiljentyminen, on itsessäänkin tärkeä. Parhaimmillaan se antaa tilaa hyvyydelle. 

Jeesuksen 40 päivää autiomaassa olivat aika lailla äärimmäistä hiljentymistä. Niiden päivien aikana hän ei voinut välttää kiusauksia. Ne olivat rahan, vallan ja suosion kiusauksia. Hän voitti ne kaikki. Mutta ne olivat oikeita ihmisen kiusauksia.

Meille hän jätti lahjaksi mahdollisuuden tutkia sisintämme, myös sen varjoja, syntejä ja kiusauksia, armon kautta. 

Paaston ajan hiljentyminen ja sisäisen maailman tutkiskelu on varmastikin sisäistä ymmärrystä lisäävä kokemus. Tämä ” kävelyvauhtinen” vuoden aika voi avata syvemmin myös armon ja rakkauden kaipuuta ja merkitystä, jos jokapäiväiseen elämänrytmiin tekee tietoisen päätöksen antaa enemmän tilalle hiljentymiselle, mietiskelylle, ja rukoukselle.

Petri Laine
kirkkoherra