Hartaus: "Voi elämän kevät!" – pääsiäisen ihme
Sanonta "Voi elämän kevät!" kertoo, että jotain ihmeellistä tapahtuu yhtä yllättäen kuin uuden kevään herääminen. Silloin luonto osoittaa ensimmäisiä merkkejä elämästä. Yhtäkkiä alkaa näkyä monenlaista liikettä ja alkaa kuulua ääniä, joita talvella ei ole kuulunut. Kevään tuoksukin on yllättäen erilainen. Kun kävelee luonnossa keskellä kevään heräävää maisemaa, niin se voi tuntua yllättävältä, ihmeelliseltä ja ihanalta. Äänessä ovat eri lintujen viserrykset ja siritykset ja vaakkumiset ja huhuilut. Katse hakeutuu maasta työntyviin krookuksiin, sinivuokkoihin, leskenlehtiin, posliinihyasintteihin ja keväänkelloihin. Harmaa maisema vaihtuu väreihin ja vehreyteen.
Pääsiäisen sanoma liittyy juuri uuteen elämään. Pääsiäisen juhlassa muistamme, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Yllättäen elämä on voittanut kuoleman. Kasteessa liitytään tähän uuden elämän liittoon Jumalan kanssa. Tuntemamme pääsiäisen koristeet liittyvät kaikki uuden elämän heräämiseen. Pääsiäismunat ja tiput tuovat toivoa uskosta uuteen elämään. Pääsiäiskukat ja kasvatetut ruohot kertovat myös juuri uudesta elämästä. Kuoleman kausi on väistynyt ja Kristus on kuolemalla voittanut kuoleman ja ylösnoussut. Pääsiäinen on myös Jumalan hyvyyden voiman ihmeellisen suojan voiton juhla. Maailmassa on yli 2,4 miljardia kristittyä, jotka juhlivat tätä suurta juhlaa myös tänä vuonna. On erilaisia juhlaan liittyviä perinteitä, mutta Kristuksen ylösnousemuksen sanoma on yksi ja sama. Elämä osoittaa voimansa ja työntyy esille läpi esteiden.
Pääsiäisen iankaikkista iloa ja valoa elämääsi. Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Saija Kainulainen
vs. seurakuntapastori
17.4.2025 08.30