”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen” Laulan muistoissani yhdessä toisten koululaisten kanssa. On juhlahetki, jota olimme odottaneet. On juhannus ja laulan mielessäni mummun lapsuudessa opettamaa laulua: Heilu keinuni korkealle nythän on juhannusilta. Työntäyteisen elämän keskellä juhannuksena mummullani oli aikaa istua kanssani pihakeinussa. Myöhemmin elämäni varrella olen saanut olla lukemattomat kerrat lasten kanssa kevätkirkoissa. Päiväkerholaisten kukkaseppeleitä on askarreltu ja aseteltu hiuksille. Tänä keväänä kirkkohetkessä siunattiin koulunsa aloittavia, vauvoja ja lapsia. Näissä hetkissä tunteet ovat pinnassa, iloa ja odotusta, mutta tällä kertaa itselläni myös haikeutta, kun oma elämäntyöni seurakunnan lapsityössä vaihtuu juhannuksen jälkeen ensin lomaan ja sitten eläkeläisen vapauteen.

Päällimmäisenä mielessäni on syvä kiitollisuuden tunne. Olen saanut tehdä työtä, joka on ollut mielekästä ja rikasta. Olen saanut kulkea yhteistä matkaa monien lasten ja perheiden kanssa. Olen saanut olla kertomassa Taivaan Isän rakkaudesta ja saanut itse kokea Hänen huolenpitoaan elämän eri vaiheissa.

Mieleeni nousee Saarnaajan kirjan kolmas luku: ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.” Uuden elämänvaiheen alkaessa on luonnollista pysähtyä punnitsemaan elämää. Taaksepäin katsoessani näen saaneeni enemmän kuin odotin. Oman perheen lisäksi seurakunta on ollut minulle kuin toinen koti. Työni, jota olen saanut tehdä lasten ja perheiden kanssa olen kokenut vahvasti Jumalan johdatuksena. Tässä työssä olen saanut käyttää kaikkia lahjojani ja oppinut ja kasvanut myös itse toisten kanssa. Kaikki elämässä ei ole mennyt omien suunnitelmien mukaan. Välillä on ollut myös raskaita hetkiä. Silti Jumala on koko ajan kannatellut.

Siksi suuntaan turvallisin mielin myös kohti uutta. On taas juhannus ja odotettu juhlahetki. On aika kiittää ja iloita, on aika syleillä ja jättää jotakin taakse. On aika pysähtyä ja sitten aika astua johonkin uuteen.

Mervi Pruuki
lapsityösihteeri