Hartaus: Mikä mahtava tekosyy

12.9.2019 08.30

Eteiseni seinällä on juliste. Siinä lukee, että elämän tarkoitus on etsiä ja löytää, oppia ja kasvaa. Julisteen mukaan meille on kuitenkin annettu apu, ja se apu on rakkaus. Elämän polut ovat täynnä asioita, joiden kanssa kipuilemme. Meidän ei ole kuitenkaan tarkoitus kantaa kipujamme, kasvaa koettelemuksissa tai etsiä yhtään mitään yksin.

Saarnaajan kirjassa puhutaan yksinäisyydestä. Siellä todetaan, että ihmisen elämä yksin on hyvinkin turhaa. Ihmisen on parempi olla muiden ihmisten kanssa. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä asia viedään pidemmälle. Siellä meitä kehotetaan rakastamaan toisiamme, koska Jumalakin on rakastanut meitä. Miten se, joka ei rakasta lähimmäistään, jonka on nähnyt, voisi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt?

Yhteiskunnassa vallalla olevana trendinä on yksin pärjääminen. Me häpeämme itseämme ja pelkojamme, pyrimme piilottamaan heikkoutemme ja jätämme itsemme yksin, koska pelkäämme tulevamme leimatuiksi. Eristämme itsemme rakkaudelta. Koemme, että emme voi ottaa vastaan rakkautta ja välittämistä jos emme voi maksaa sitä takaisin teoilla tai jaksamisella. Nuolemme haavojamme yksin, vaikka jostakin voisi löytyä lääkäri niitä hoitamaan.

Johanneksen kirjeessä puhutaan myös pelosta. Siellä sanotaan, että pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.

Me ihmiset emme luota Jumalan rakkauteen. Emme luota hänen käsiinsä koko elämäämme, emmekä osaa iloita hänen johdatuksestaan, kun emme saa aina sitä mitä toivomme tai mistä haaveilemme. Pelkäämme, olemme epävarmoja omasta arvostamme. Kyseenalaistamme Armon  ymmärtämättä, että teemme niin.

Rakkautemme on vajavaista Jumalaa kohtaan, ja niin se on vajavaista myös itseämme kohtaan. Mietimme, miksi meissä on vikaa, kun elämä tai peilikuva ei näytäkään halumme mukaiselta. Rangaistaanko meitä jostakin? Keräämme häpeää ja pelkoa huonommuudesta sisimpämme täyteen. Samaa tahtia työnnämme rakkauden ulos. Jätämme itsemme yksin. Taistelemme yksin raskaimpina hetkinämme.

Pelko estää meitä ottamasta vastaan armoa ja rakkautta Jumalalta. Pelko ja epävarmuus estävät meitä rakastamasta itseämme. Pelko estää meitä päästämästä toisia ihmisiä lähellemme, elämäämme. Pelkäämme, että olemme vääränlaisia, että emme kelpaa. Että emme ole rakkauden arvoisia. Pelkäämme, että satutamme itsemme.

On niin helppoa antaa periksi pelolle, sulkea ovet, ikkunat, sylit ja sydämet, ja odottaa sohvan nurkassa ihmettä tapahtuvaksi.

« Uutislistaukseen