Uutislistaukseen

Matti Taatila (1943-2020)

29.5.2020 11.24

Matti Taatilan muisto

Loimaan seurakunnan eläkkeellä ollut kirkkoherra, rovasti Matti Taatila on saanut iäisyyskutsun. Matti Ilmari syntyi 13.9.1943 Liedossa ja kuoli 8.5.2020 Loimaalla 76 vuoden ikäisenä.

Ylioppilaaksi hän kirjoitti 1963 Turun lyseosta, suoritti 1971 teologian kandidaatin ylemmän ja 1979 teologian lisensiaatin tutkinnon Åbo Akademissa. Pappisvihkimyksestä Tampereella 1971 seurasi pestit Mouhijärven vt. kirkkoherrana (1971-72) ja Kiukaisen apupappina (1972-74). Kauvatsan kirkkoherrana hän toimi 1974-80, Loimaan kaupunkiseurakunnan kirkkoherrana 1980-2004 ja yhdistetyn Loimaan kirkkoherrana 2005-07 eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Virkauraan sisältyi lääninrovastin ja pappisasessorin kausien lisäksi lukuisia luottamustehtäviä kuten jäsenyydet hiippakuntakokouksessa ja piispainkokouksessa. Suomen kirkon pappisliiton valtuuston jäsen hän oli 94-01 ja hallituksen jäsen 01-05.

Matti Taatila oli ennen kaikkea sananpalvelija: jumalanpalvelus ja pyhät toimitukset ovat papin ensisijaista työtä. Niiden tunnollinen hoitaminen, Jumalan sanan julistaminen, on seurakuntalaisten parasta palvelua. Siitä seuraavat kaikki muut viran velvollisuudet.

Liturgisesti Matti Taatila edusti matalaa profiilia, mutta kelpuutti vastakkaisenkin mielipiteen. Kaupunginkirkon koruton arkkitehtuuri oli hänelle mieleen, näkyään hän puolusti yhä uudelleen myös lehtikirjoituksin. Hänen saarnansa olivat usein sidottuja paketteja, joissa kuitenkin oli vetosolmu: tarkka kuulija availi sitä hiljakseen.

Virkateologiasta vapaa konservatiivi oli vapaa ekumeenikko. Hänellä oli Varsinais-Suomen ja Satakunnan seurakunnissa paljon tuttuja kollegoja. Kirkon historiasta avautuu systemaattinen teologia, tämä oli hänen kiinnostuksensa kohdealuetta. Mieluista lukemista olivat myös tietokirjallisuus ja elämäkerrat. Täysin palvelleeseen virkauraansa hän olisi tahtonut sisällyttää enemmän kirjoittamalla vaikuttamista. ”Väittelemättä jäi,” hän totesi.

Matti Taatila tunsi, että äkkiseltään hänestä saattoi saada juron ja äreänkin käsityksen. Jutustelun lomassa hän tapasi sanoa pilke silmäkulmassaan: ”Minä en ole hauska mies.” Matin huumori oli usein kätkettyä ja viisasta. Joka sitä tulkitsi, sai kuulla: ”Pitikö se nyt noin suoraan sanoa!” Värikkyydelle oli tilaa rovastikunnan ja seurakuntaliitosten joskus ankeissa kokouksissa. Hän sai ja otti tilansa, mutta toisaalta arkisuudellaan ja vaatimattomuudellaan hän auttoi asioita taipumaan suotuisaan suuntaan.

Matti Taatila teki leveää virkauraa, mutta perheellä oli siinä oma ohituskaistansa. Sointu-puoliso ja neljä poikaa perheineen Turussa, Ruotsissa, Loimaalla ja Helsingissä pitivät liikkeellä varsinkin eläkeiässä, lastenlapsia kun on yhdeksän. Perhe oli ensiarvoisena tukena viime vuodet, kun sairaus ehti eteenpäin. Kuoleman tullessa kaikki oli valmista. ”Herra, minä ylennän sydämeni sinun puoleesi. Täytä palvelijasi ilolla!” Ps. 96:4.

Oiva Alanen, kollega ja ystävä