Uutislistaukseen

Tiedote 20.2.2021: Koronarajoitukset kiristyvät koko Satakunnassa

Koronatilanne on heikentynyt koko Satakunnassa nopeassa ajassa. Tämän johdosta Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt kiristää kokoontumisrajoituksia 20.2.2021 alkaen.

AVI:n määräyksen mukaisesti Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää korkeintaan 10 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, kun niissä noudatetaan viranomaisten ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Kokemäen seurakunnan toiminnassa noudatetaan Lounais-Suomen AVI:n ja alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän ohjeistuksia ja suosituksia koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

10 henkilön osallistumisrajoitus koskee kaikkea seurakunnan toimintaa, myös kirkollisia toimituksia (hautaan siunaamiset, kasteet ja avioliittoon vihkimiset).

Vahva maskisuositus on voimassa kaikissa kirkollisissa toimituksissa. Kaste- tai vihkitilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi kodeissa, vaan kirkoissa, joissa avarat tilat ja tehostettu siivous vähentävät tartuntariskiä.

Kokemäen seurakunnan jumalanpalvelukset sekä hartaushetket joudutaan valitettavasti nykyisten rajoitusten puitteissa toimittamaan ilman kirkkotilassa läsnäolevaa seurakuntaa. Jumalanpalvelukset lähetetään verkkolähetyksinä.

Seurakunta järjestää ehtoollismahdollisuuden (kokoontumisrajoitukset huomioiden) seurakuntalaisille Kokemäellä ja Kauvatsalla kerran kuukaudessa, verkossa lähetetyn ehtoollismessun jälkeen. Kirkoissa voi ehtoollisenjaon aikanakin olla samanaikaisesti korkeintaan 10 henkilöä.

Seurakunnan kokoava toiminta on pääosin tauolla. Kokoavaa toimintaa saatetaan järjestetää tapauskohtaisesti, hyvin rajoitetusti ja kaikkia turvallisuusohjeistuksia noudattaen. Nopeatkin muutokset erilaisen toiminnan ja tapahtumien osalta ovat mahdollisia rajoitustoimenpiteiden, ohjeistusten ja tilannekohtaisen harkinnan perusteella.

Lasten ja nuorten toimintaa toteutetaan rajoitukset ja ohjeistukset huomioiden.

vs. kirkkoherra Valtteri Virta

2021-02-20 09:30:00.0