Uutislistaukseen

Hartaus: Seiso hyvän puolella

14.10.2021 08.30

Sain osallistua lokakuun alussa valokuvanäyttelyn avajaisiin. Johanna Kareen näyttely ”Minuunkin sattui” koostuu henkilökuvista ja tarinoista, jotka kertovat kiusaamisen seurauksista ja siitä selviämisistä.

Koulukiusaaminen voi olla joukosta eristämistä, sanoilla pilkkaamista tai fyysistä satuttamista. Kiusaaja haluaa usein saada valtaa ja huomiota, joskus myös purkaa pahaa oloaan. Kiusaaja tarvitsee tilanteeseen apujoukot ja kannustajat nauramaan törkeyksilleen. Lisäksi tarvitaan tilannetta hiljaa ja puuttumatta seuraava yleisö.

Lapsena ja nuorena kiusattu ja porukasta eristetty saattaa aikuisena olla herkistynyt huomaamaan toisten torjuntaa silloinkin, kun sitä ei edes tapahdu. Huonoimmassa tapauksessa ihminen vetäytyy kaikesta kanssakäymisestä toisten kanssa, koska haluaa välttää satutetuksi tulemista. Valitettavasti myös yksinäisyys sattuu.

Me tarvitsemme toisia ihmisiä läpi elämämme. Erityisesti kouluikäiset lapset ja nuoret ovat kehitysvaiheessa, jossa he tarvitsevat oman ikäistensä ystävyyttä ja hyväksyntää. Kun luottamus toisiin ihmisiin menee, sen luottamuksen korjaaminen vaatii usein koko loppuelämän työn. Eikä silloinkaan sielun tilkkupeitto tule täysin ehjäksi. Aina jostain tuulee läpi.

Onneksi kiusaamiselle voidaan tehdä jotain. Monissa kouluissa on asian eteen tehty paljon työtä ja kiusaamistilanteisiin puututaan. Joskus kiusaamisesta selviämiseen voi riittää yksikin ystävä, joka uskaltaa puolustaa kaveriaan. Tämän toivat esiin tarinoissaan myös valokuvanäyttelyyn kuvatut ihmiset.

Tämän vuoden valtakunnallisen rippikoulukyselyn mukaan nuoret olivat erityisen tyytyväisiä siihen, että rippikoulussa tulee kuulluksi ja saa olla oma itsensä turvallisessa ja hauskassa ilmapiirissä. Nuoren elämän kannalta voi olla ratkaisevaa, että hän saa kokemuksen joukossa hyväksytyksi tulemisesta omana itsenään.

Jokainen meistä on Jumalan silmissä yhtä arvokas, ihmiseksi luotu ihme. Rippikouluissa myös Kokemäellä paljon esillä on Raamatun psalmi 139, jossa mm. sanotaan: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. ” Jumalan rakkaus voi antaa meille voimaa puolustaa itseämme ja puolustaa kiusattua kaveria. Saamme voimaa seisoa hyvän puolella.

Lillimari Lehmijoki, seurakuntateologi