Näin syksyllä sitä näkee konkreettisesti sen, miten ympäristö muuttuu. Puiden lehdet alkavat vaihtaa väriä ja maisema voi olla sumuinen. Ilma myös tuoksuu erilaiselta; raikkaan syksyiseltä.

Mieli saattaa haikeana vielä hakeutua kesän vapaisiin. Voi tuntua siltä, että koneisto ei käynnistyisi millään arjen rytmiin. Silti kuitenkin aika nopeasti totumme takaisin rivakampaan rytmiin.

Ihminen voi siis ensin taistella muutosta vastaan, mutta lopulta hyväksyä sen ja tottua siihen. Tilanteeseen vaikuttaa myös se, millaisten silmälasien läpi asioita katselee ja miten niihin suhtautuu. Elämässä tulee eteen monia muutoskohtia. Päiväkotiarki voi muuttua kesän jälkeen koululaisen arjeksi ja työtilanne voi muuttua äkistikin. Joskus muutos voi pelottaa ja se voi tuoda mukanaan paljon uutta ja etukäteen hallitsemattomia asioita.

Muistan omasta elämästäni tilanteen, jossa istuin puiston penkillä murehtimassa. Murehdin sitä, että joudun jättämään tutun paikkakunnan, jossa olin viihtynyt ja jouduin jättämään taakse tutut arjen kuviot. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä elämä antaisi minulle seuraavaksi ja miten pystyisin jatkossa arkeani elämään. Tiesin vain, että minun ei ollut loppujen lopuksi hyvä olla nykyisessä tilanteessani.

Hyppy uuteen ja tuntemattomaan saattaa pelottaa. Olisi helpompi vain pitäytyä tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala näkee ahdinkomme. Hän muovaa meitä uusien alkujen keskellä. Myöhemmin saatamme itsekin nähdä sen, miksi asioiden piti mennä juuri sillä tavalla kuin ne menivät.

Piispa Mari Leppänen kirjoittaa kirjassaan Sanoja luottamuksesta ja rohkeudesta näin: ”Myös suhteessa Jumalaan on heittäydyttävä luottamuksen varaan. Silloin saattaa yllättäen tuntea, että kaikki onkin hyvin.” Me voimme siis opetella hyväksymään elämän olosuhteet ja kääntää katseet itsestämme elämän antajaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Huomaan ajan nopean kulun erityisen hyvin lapsissa. On hämmästyttävää, miten nopeasti vauvasta kehittyy taapero ja miten hän oppii paljon uusia taitoja. Aikuisten maailmassa ajankulua ei aina huomaa yhtä konkreettisesti. Elämän taitekohdissa, sitä kuitenkin voi pysähtyä miettimään aikaa ja sen rajallisuutta. Toteutuuko elämässäni se, mikä on minulle tärkeää? Annoinko liikaa itsestäni ja osasinko pitää rajani? Arjessa voivat toteutua elämän syvät merkitykset, jos olet valmis toimimaan itseäsi kuunnellen. Voisiko elämän matkalle ottaa mukaan lauseen: ”Tämä on riittävän hyvä.” Kiireisen maailman keskellä se kuvaa minulle armollisuutta niin itseä kuin muita kohtaan.

Katariina Välimäki
lastenohjaaja