Hartaus: Olenko kiitollinen, luotanko Jumalaan?

10.5.2018 08.30

Kevät on luonamme, muuttolinnut ovat lentämässä takaisin Pohjolaan, rinnan lämmenneiden ilmojen kanssa. Kuinka paljon saammekaan lahjaksi, ilman että voimme itse siihen juuri vaikuttaa. Emme saa omin teoin aikaan vuodenaikojen vaihtelua. Jopa oma kehomme toimii ilman ponnistelujamme. Voidaan sanoa, että kaikki mitä meillä täällä on, on lahjaksi saatua. Meidän tulisi muistaa olla kiitollisia kaikesta joka hetki. Aika on rajallinen ja loppuu kerran.

Vietämme helatorstaita, Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivää. Helatorstain nimi tulee ruotsin kielen sanasta helg – pyhä, helatorstain alkuperäinen merkitys on siis pyhä torstai. Helatorstaita vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi 40 päivän aikana useita kertoja opetuslapsilleen, opettaen heitä ja vahvistaen heidän uskoaan.  Hän jätti opetuslapsilleen Pyhän Hengen turvaksi, opettajaksi ja lohduttajaksi ennen siirtymistään taivaaseen. Jeesus jätti heille myös lähetystehtävän. Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.”

Martti Luther kertoo, kuinka Jeesus ei ajatellut itseään, vaan kärsi meidän ihmisten puolesta. Kenet meistä olisi lunastettu, jos hän olisi suhtautunut meihin kuin fariseus publikaaniin tai ylpeät heikkoihin syntisiin? Niinpä meidänkin on suhtauduttava lähimmäisemme synteihin samalla tavalla kuin Herra on tehnyt meille. Me emme saa tuomita, panetella ja halveksia, vaan meidän on pyrittävä auttamaan häntä synneistä, vaikka se maksaisi henkemme ja elämämme, tavaramme ja kunniamme ja kaiken mitä meillä on.

Osaanko ottaa ylösnousemuksen ja sovituksen ilosanoman kiitollisena vastaan? Meidän puolestamme on valmistettu tie taivaaseen. Meidän tarvitsee vain ottaa se lapsen kaltaisella uskolla vastaan. Lapsen usko ei aseta ehtoja, ei kyseenalaista, eikä laskelmoi. Se luottaa. Taivaan Isän varjeluksen alla on hyvä elää ja tehdä ajallista taivalta. Lapsen usko vie kerran taivaaseen.

Henri Tuominiemi, kanttori

« Uutislistaukseen