Hartaus: Soi kunniaksi Luojan

Eräältä oopperalaulajalta kysyttiin hänen elämänsä vaikuttavinta musiikkielämystä. Tuo paljon kokenut ja maailman konserttilavoja esittävänä taiteilijana kiertänyt laulaja kertoi, että edelleen hän pitää voimakkaimpana musiikillisena kokemuksenaan sitä, kun hän lauloi tuhatpäisen joukon keskellä yhteistä virttä hengellisillä kesäjuhlilla. Tätä samaa yhdessä laulamisen tunnelmaa saamme kokea Kauneimmissa joululauluissa, kun täysi kirkko kajahtaa laulun voimasta. Yhdessä laulamisessa on salattu voima, joka kumpuaa laulamisen riemusta, yhdessä tekemisestä ja yhteisöllisyyden kokemuksesta. Jotain samaa saamme kokea myös laulaessamme kuorossa. Jokainen stemma tuo oman osansa yhteiseen kokonaisuuteen, joka täydentyy soivaksi, kauniiksi sävelharmoniaksi. Yhteinen laulaminen symboloi seurakunnan yhteyttä ja ykseyttä.

Perinteinen luterilainen käsitys on, että musiikki on jalo Jumalan lahja, jota on käytettävä sen arvon mukaisesti vapaalla ja iloisella mielellä. Jumalan luomislahjana musiikilla on sekä oma ihmeellinen olemuksensa, että sen ihmeellinen vaikutus ihmiseen. Martti Luther oli suuri musiikin ystävä. Hän opetti: ”musiikki on luotu yhdessä muun luomakunnan kanssa. Se on siis ollut olemassa luomakunnan alusta lähtien, kuten kaikki muukin luotu.” Jumalan luomistyön jälki näkyy esimerkiksi auringon valossa ja lämmössä, maailmankaikkeuden rakenteessa ja myös musiikin aineksissa. Se on ikään kuin Jumalan naamio, jonka takana ja välityksellä hän toimii. Ihmisen osa on löytää ja käyttää näitä Luojan lahjoja elämän tarpeiksi.

Musiikki on siis alkuperäisimmässä tehtävässään, kun se esiintyy yhdistyneenä Raamatun sanaan. Kun laulamme virttä ”Soi kunniaksi Luojan”, harva tulee ajatelleeksi, että tämäkin virsi on tavallaan luotu jo aikojen alussa. Jean Sibeliuksen tehtävä oli tuoda se osaksi yhteistä kristillistä kulttuuriperimäämme. Laulaminen syventää kokemusta käsillä olevan tekstin sisällöstä myös tunnetasolla. ”Ja sydämin ja kielin sua lakkaamatta kiitämme.”

Henri Tuominiemi
kanttori