Hartaus: Uutta opetellessa pitää keskittyä oleellisimpaan

Olin eräänä kiireisenä päivänä hiukan turhautunut, kun ajoin mutkatiellä opetusajossa olevan auton perässä. Ohitusmahdollisuuksia ei ollut, tie oli liukas ja edessä oleva auto tuntui ajavan kävelyvauhtiakin hitaammin. Hyvä olikin, että ajoi hitaasti ja turvasi varmaan osaltaan minunkin matkaani ja siinä körötellessäni aloin muistelemaan omaa autokouluaikaani. Opettajalla oli tapana tarkkailla, mihin kohdistin katseeni ajotunneilla, tuijotinko tietä suoraan edessä vai katsoinko laajemmin eteenpäin. Silloinkin muistan olleeni turhautunut, jos sain moitteita siitä, että katson tietä pysyäkseni kaistalla, koska parhaani yritin, etten ainakaan ojaan ajaisi tai vastaantulevien kaistalle. Tänä päivänä tuntuu oudolta, miksi tietä piti tuijottaa, kun autolla ajaminen menee rutiinilla, mutta silloin asia oli uusi ja opeteltava ja tiellä pysymisen lisäksi piti keskittyä painamaan polkimia, vaihtamaan vaihteita ja vielä rattiakin kääntämään. Tosi monta asiaa ja kokonaisuuden hallitseminen tuntui melkein ylivoimaiselta.

Silloin kun on tilanteessa, jossa joutuu opettelemaan jotain täysin uutta, valtavasti voimavaroja menee vain siihen, että niin sanotusti pysyy kaistalla ja joutuu katsomaan vain seuraavia hetkiä näkemättä pidemmälle eteenpäin. Ihmiselämässä tulee jatkuvasti uutta opittavaa, mutta toisinaan joutuu opettelemaan kokonaan uuden elämäntavan tai ajattelutavan ja silloin vaaditaan aikaa, toivoa ja apua muilta ihmisiltä. Autokoulussa harjoitellessa oli turvallista keskittyä pysymään tiellä, koska vieressä istui toinen ihminen, joka tarkkaili tulevaa laajemmin. Kun on saanut lapsen, menettänyt rakkaan ihmisen, sairastunut, aloittanut koulun tai kokenut jonkun muun ison mullistuksen, aluksi on keskityttävä ensimmäisiin asioihin ja annettava muiden auttaa muissa asioissa. Vielä suurempana turvaajana ja kokonaisuuden kannattelijana on Jumala, joka näkee meidän vaiheemme ensiparkaisusta viimeiseen henkäykseen asti ja kannattelee myös silloin, kun ihminen itse opettelee uutta.

Ensimmäisenä jouluna Maria ja Joosef olivat matkalla Betlehemiin ja sinä iltana he varmaankin keskittyivät vain seuraaviin tunteihin. Oli löydettävä jokin majapaikka, suoja, jossa vauva voi syntyä. Aamun valjetessa piti miettiä seuraavat vaiheet ja lopulta kaikki meni hyvin ja aivan Jumalan suunnitelman mukaan. Näillä ajatuksilla toivotan jokaiselle hyvää ja turvallista joulua. Muista, ettet ole yksin.

Heidi Laine
seurakuntapastori