Uutislistaukseen

Hartaus: Onhan torstai toivoa täynnä?

22.10.2020 08.30

Onhan torstai toivoa täynnä ?

Millä mielellä olet tänään? Onko olosi kevyt ja huoleton?   

Meille on annettu tämä päivä.  Tämä ainutkertainen ja kohta pois lipuva päivä iloineen ja murheineen.  Elämä on usein kuin kirjava, värikäs matto.  Vaaleat ja tummat sävyt vaihtelevat. Tummat raidat kertovat surusta ja vastoinkäymisistä, vaaleat taas ilosta ja onnesta.  Kuitenkin koettelemuksetkin kuuluvat elämään.  Hankalien asioiden, tummien sävyjen rinnalla, vaaleat raidat alkavat hehkua.

Ilo haastaa meidät puskemaan tuulta ja sadetta päin ja saamme tunnistaa itsessämme Jumalan antamia voimavaroja.  Herramme on turvamme jokaisena päivänämme.  Yksin, omassa varassamme ja voimassamme, ei meidän tarvitse astua huomiseen.  Hän, joka on ollut johdattajamme tähän päivään asti, on sitä myös jatkossa.

”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.”  Saamme tuoda painavat taakkamme, mutta myös ilomme ja kiitosaiheemme Jumalalle rukouksessa.  Voimme luottaa, että hän kuulee pyyntömme ja hiljaiset huokauksemmekin.  Herramme apu tulee aina oikeaan aikaan, vaikka se välillä tuntuu viipyvän.

Monesti levoton ja rauhaton mieli helpottuu, kun saa purkaa ajatukset vaikkapa hyvälle ystävälle.  Jaettu suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.  Rukouksen väylä on kuitenkin aina auki.  Jumalamme ei ole luvannut meille helppoa tietä ilman vaikeuksia, mutta hän on Sanassaan luvannut kulkea kanssamme kaikki päivät .  Hän viitoittaa meille oikean tien ja on sirotellut sille iloa ja tuskaa, kullekin sopivasti.

Laulun sanoin:

Silloin, kun en itse jaksa rukoilla,

kun on sydämeni tyhjä sanoista,

tule sinä Jeesus, hiljaa rukoile,

kanna kuivuudesta ilon lähteelle.

 

Siunausta päivääsi.

 

Johanna Salmi

diakonissa

Kokemäen seurakunta